MITÄ PARTIOSSA TEHDÄÄN?
MITÄ PARTIO ON?
Partio on yhdessä tekemistä asenteilla ”yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta” ja “kaveria ei jätetä”. Edelliset partiossa eivät tarkoita vain omaa ryhmää, lippukuntaa tai muita partiolaisia, vaan kaikkia ihmisiä.
Partiossa sinun ei tarvitse olla paras, sillä kilpaileminen ei ole toimintamme perusta – vaan asioiden opiskeleminen ja niiden soveltaminen käytännön toimintaan. Tärkeää on, että kaikki saavat tehdä asioita itse.
Olennaista on vastuun antaminen tekemisessä. Pienenä sudenpentuna vastuu on vähäinen, mutta sen määrä kasvaa iän karttuessa ja teini-iässä vastuuna voi jo olla esimerkiksi ryhmän johtajana toimiminen.
MITÄ PARTIOSSA OPPII?
Lähes kaikki tietävät, että partiossa oppii retki- ja leiritaitoja kuten suunnistamista, ensiapua, nuotion sytyttämistä ja teltan pystytystä. Partiossa oppii kuitenkin paljon muutakin. Opiskelemme myös monia arkielämän perusasioita, kuten esimerkiksi omista tavaroista huolehtimista, ruuanlaittoa – ja tämän päivän nuorille hieman vieraampaa asiaa, astioiden tiskaamista ruokailun jälkeen.
KENELLE PARTIO SOPII?
Partio sopii ikään ja sukupuoleen katsomatta kaikille, joilla on kiinnostusta retkeilyyn ja halua toimia ryhmän osana.
MITÄ PARTIO MAKSAA?
Partion jäsenmaksu koostuu kahdesta osasta: Suomen Partiolaisten jäsenmaksusta sekä Hyvinkään Nummenpoikien lippukunnan jäsenmaksusta, joka on tällä hetkellä 20 euroa vuodessa. Tämä jäsenmaksu menee täysin lippukunnalle.
Edellisten lisäksi perimme viikonloppuretkistä 40-60 euron korvauksen ruokamenojen kattamiseksi. Kesäleirit ja muut vastaavat maksavat jonkin verran riippuen tapahtuman pituudesta ja siitä, kuinka kaukana se järjestetään.
MILLAISIA VARUSTEITA PARTIOSSA TARVITAAN?
Sudenpentuvaiheessa partiossa ei ole pakollisia varusteita. Toivomme kuitenkin kaikkien hankkivan sudenpentupaidan. Muita suositeltavia varusteita ovat makuupussi ja -alusta, reppu/rinkka sekä puukko.
Seikkailijaksi siirryttäessä sudenpentupaita vaihtuu partiopaitaan ja toivomme sen hankkimista. Seikkailijat retkeilevät jo metsässä. Tässä vaiheessa edellytetään makuupussia, jolla tarkenee teltassa ja reppua, jossa pystyy kantamaan varusteet.
Tarpojana ja sitä vanhempana retkivälineiden vaativuus kasvaa, mutta muuten partiossa ei välttämättä tarvita muita kuin yllä mainittuja varusteita.
MUITA KYSYMYKSIÄ partiosta?
Ota yhteyttä niin kerromme lisää!
Paljon hyödyllistä tietoa partiotoiminnasta löydät myös Suomen Partiolaisten kotisivuilta.